Korttelikoris / Pikkusudet 2019- ja 2020-syntyneet tytöt ja pojat
Turun NMKY:n korttelikorikseen ovat tervetulleita kaikki esikoululaiset ja ekaluokkalaiset tytöt ja pojat.
Toiminnan tavoitteena on synnyttää kipinä liikkumiseen ja koripallon pelaamiseen ja harjoitteluun. Harjoittelun ja pelaamisen painopiste on monipuolisissa motorisissa perustaidoista ja lajin perustaidoissa, joita kehitetään leikinomaisissa harjoituksissa. Tärkeintä toiminnassa on kuitenkin liikunnan riemu, innostuminen liikkumisesta sekä yhdessä tekeminen.
Harjoitukset
Perhe voi valita kuinka usein ja missä harjoituksissa lapsi käy. Harjoituksiin ei tarvitse erikseen ilmoittautua, vaan riittää kun on ilmoittautunut toimintaan mukaan. Harjoituspäiviä voi myös vaihdella omien menojen ja aikataulujen mukaan.
Suosittelemme lapsille 1-3 harjoitusta viikossa.
Syyskausi 2026 käynnistyy viikolla 36 ja päättyy viikolla 50.
Kevätkausi 2027 käynnistyy viikolla 2 ja päättyy viikolla 20.
Koululaisten loma-aikoina Korttelikoris toimintaa ei järjestetä.
Kauden 2026-2027 harjoitusvuorot:
Valmennus
YMCA Turun arvojen mukaisesti lasten valmentajana toimii aikuinen, jonka kokemus ja osaaminen tuo toimintaan laatua ja osaamista.
Valmennuksessa on mukana nuoria apuohjaajia, jotka tuovat innollaan toimintaan vauhtia ja energiaa.
Ilmoittaudu mukaan Korttelikoristoimintaamme