Suvituulen ohjelma senioreille

Mukavaa yhdessä liikkumista ja yhdessäoloa Suvituulessa

 

Senioritoimintamme on rentoa ja iloista ohjattua liikkumista ja yhdessäoloa Sinulle, joka haluat tavata asuinalueesi muita ihmisiä ja saada uutta innostavaa sisältöä arkeesi. Merjan vetämänä voidaan pelailla pihapelejä, käydä kävelyllä, tehdä tasapainoharjoituksia, jumpata tai liikkua lähiluonnossa.

Hienointa toiminnassamme on kuitenkin yhdessä oleminen, eikä aikaisempaa urheilutaustaa tarvita. Senioritoimintamme sopii hyvin kaiken kuntoisille ihmisille, myös apuvälineen käyttäjille.

Suvitupa on kaikkien yhteinen alueolohuone, johon voi tulla kaikki ikään, sukupuoleen, kulttuuriin tai elämäntilanteeseen katsomatta, viettämään aikaa, tapaamaan muita, osallistua toimintaan ja löytämään uusia raikkaita ideoita omaan elämään!

Otamme aina huomioon myös osallistujien toiveita – kerro Merjalle, miten juuri sinä haluaisit liikkua tai viihtyä Suvituulessa.

Tule mukaan, tuo kaverisikin, sekä vinkkaa läheisellesi!

Maanantai

 Klo 10-11:30 Turun kaupungin VoiTas ryhmä

Klo 12 ja 13 Suvituulen kuntosalivuorot Turun kaupungin seniorirannekkeella

– Ei ennakkoilmoittautumisia. Sopii kaiken kuntoisille, HUR paineilmalaiteilla ja ohjatulla toiminnalla harjoitusvastus on luonnollinen, tehokas ja turvallinen

Tiistai

 Klo 7-8  Liikkuvuusharjoittelu 5 €

– Ei ennakkoilmoittautumisia, avaavaa ja aktivoivaa kehonhallintaa. Sopii kaiken kuntoisille, liikkeet tehdään omaa kehoa kuunnellen. Kertamaksu 5 €, maksetaan paikan päällä käteisellä tai Mobile Paylla.

Klo 8-9  Liikkuvuusharjoittelu 5 €

– Ei ennakkoilmoittautumisia.  Avaavaa ja aktivoivaa kehonhallintaa. Sopii kaiken kuntoisille, liikkeet tehdään omaa kehoa kuunnellen. Kertamaksu 5 €, maksetaan paikanpäällä käteisellä tai Mobile Paylla.

Klo 10-11  Liiku lähellä 65+

– Ei ennakkoilmoittautumisia, rentoa ja iloista ohjattua liikkumista ja yhdessäoloa, mahdollisuus tavata asuinalueen muita ihmisiä ja saada uutta innostavaa sisältöä arkeen. Maksuton.

 Keskiviikko 

 Klo 10-11:30 Turun kaupungin VoiTas ryhmä

Klo 11:30-13:00 Boccia pelivuoro

– Ei ennakkoilmoittautumisia, rentoa ja iloista boccia pelaamista ja yhdessäoloa, mahdollisuus tavata asuinalueen muita ihmisiä ja saada uutta innostavaa sisältöä arkeen. Maksuton. Yhteistyössä Aivoliiton kanssa.

Torstai 

 Klo 10-12 Syöpäyhdistyksen liikuntavuoro

Klo 12 ja 13 Suvituulen kuntosalivuorot Turun kaupungin seniorirannekkeella

– Ei ennakkoilmoittautumisia. Sopii kaiken kuntoisille, HUR paineilmalaiteilla ja ohjatulla toiminnalla harjoitusvastus on luonnollinen, tehokas ja turvallinen

Perjantai

Sovitut kevään teemapäivät

– Ei ennakkoilmoittautumisia, voit tulla paikalle silloin kuin sinulle sopii, tarjolla kahvia, teetä ja mehua, voit osallistua ohjelmaan tai vain viettää aikaa leppoisassa seurassa. Maksuton.
Teemapäivien ohjelman löydät erillisestä liitteestä.

Suvituulen toimintakeskuksen löydät Hirvensalon Haarlasta osoitteesta: Suvilinnantie 2, 20900 Turku

Lisätietoa Suvituulen senioritoiminnasta

Merja Entonen p. 050 352 6982 merja.entonen@ymca.fi