Isoskoulutus
Isoskoulutus on osa NMKY:n kolmevuotista ohjaajakoulutusta, joka ei tähtää ainoastaan rippikoululeirin isosen tehtäviin, vaan mahdollistaa ohjaajana toimimisen myös muilla NMKY:n leireillä sekä muussa toiminnassa. Isoskoulutuksessa harjoitellaan erilaisia ryhmänohjaamiseen ja leirirutiineihin liittyviä taitoja, huomioiden erityisesti leirisaari Harva. Koulutuksesta saa todistuksen, joka on hyvä lisä esimerkiksi opiskelupaikkaa tai kesätöitä hakiessa.
Näin homma toimii
Koulutuksessa on kaupunkikertoja, joko Namikalla tai muualla kaupungissa, 2-4 viikon välein. Kaupunkikoulutukset pidetään pääasiassa torstaisin klo 17.00-19.00 NMKY:n juhlasalissa. Lisäksi koulutusta järjestetään viitenä viikonloppuna eri leirikeskuksissa. Viikonloppukoulutukset voivat kestää koko viikonlopun tai vain osan siitä.
Kouluttajina toimii Namikan työntekijöiden lisäksi joukko vanhempia nuoria, jotka ovat itse olleet toiminnassa mukana jo pidempään.
Sisällöt
Koulutuksessa on mm. seuraavia sisältöjä:
– Ryhmädynamiikka
– Veneenajo ja perämoottorit
– Ryhmätuntien ohjaaminen
– Lasten ohjaaminen
– Leikin ohjaaminen
– Tuli, kirves ja sytykkeet
– Rukous ja esirukous
– Iltaohjelmien suunnittelu ja toteutus
Hinta
Koulutus maksaa 290 euroa (2023-2024). Se laskutetaan kahdessa erässä (syksy 140€ ja kevät 130€). Lisäksi ilmoittautumisen yhteydessä maksetaan ilmoittautumismaksu 20€. Hinta sisältää koulutuksen ja materiaalit, tilakulut, viikonloppujen majoituksen ja ruokailut, toiminnan vakuutukset sekä hallintokulut.
Aikataulu
15.8. Vanhempainilta kello 17.30-18.00 Zoomissa
17.8.2023 Aloitus 17.00-19.00 Jokiranta (hämähäkkitontti)
25.-27.8.2023 Koulutusviikonloppu Harva
14.9.2023 Iltakoulutus 17.00-19.00 Juhlasali
6.-8.10.2023 Koulutusviikonloppu Harva (Erillinen ilmoittautuminen)
Viikko 42 (Syysloma) Lasten ohjausta Pansionkoululla
4.11.2023 Talkoot Harva (Erillinen ilmoittautuminen)
16.11.2023 Iltakoulutus 17.00-19.00 Juhlasali
8.12.2023 Kiipeilykoulutus 17.00-19.00 Kiipeilykeskus K2
12-14.1.2024 Koulutusviikonloppu
15-17.3.2024 Koulutusviikonloppu
20.4.2024 Talkoot Harva
3-5.5.2024 Ohjaajakoulutusviikonloppu