Vapaaehtoistoiminnassa koronavuosi opetti uusiin mahdollisuuksiin kohtaamisten järjestämiseksi

Rajoitukset ja lähikontaktien välttäminen ovat vaikeuttaneet kohtaamisten järjestämistä. Aikuisten kahveja järjestettiin myös etänä. Vapaaehtoisille on esitetty mahdollisia tulevia, korona-ajan jälkeisiä projekteja joissa he voivat olla mukana tekemässä toiminnasta entistä ehompaa kun kohtaamiset ovat taas mahdollisia.   

Syksystä 2020 lähtien A-ikuisten kahvihetket ovat pyörineet vapaaehtoisen vetäjän voimin kuukausittain. Bunkkerin Sohva-iltoja on pidetty kahden vapaaehtoisen voimin joka toinen viikko rajoitusten ne salliessa. 

Vapaaehtoisia on ollut mukana myös erilaisissa toiminnallisissa projekteissa, joissa he ovat kantava voima innovatiivisuudellaan ja innokkuudellaan.  

Koronavuosi opetti uusiin mahdollisuuksiin kohtaamisten järjestämiseksi, esimerkiksi etänä verkkoalustoja käyttäen. Etätoiminta on myös parantanut viestintää vapaaehtoisten ja työntekijöiden välillä.

Tulevaisuudessa toimintaa järjestettäessä pohditaan vaihtoehtoisia ratkaisuja perinteisten lisäksi varasuunnitelmana tai uutena toteutustapana. Korona-aikana toteutetut ratkaisut ovat myös luoneet toimintaan säännöllisyyttä ja uudet menetelmät tarjoavat uusia mahdollisuuksia myös ajalle koronan jälkeen.