Turun NMKY -YMCA Turku auttaa harrastajiaan kausimaksujen alennuksella

Covid19-viruksen saapumisesta Suomeen on kulunut vuosi. Virus laajeni pandemiaksi ja pandemian kesto yllätti. Turun NMKY:ssä koettiin valtava digiloikka toimintaryhmien vetäjien ja työntekijöiden kehittäessä välittömästi koronarajoitusten tullessa voimaan erilaisia keinoja lasten ja nuorten monipuolisen harrastustoiminnan jatkumiseksi verkossa, etänä ja ulkona.

Henkisesti poikkeusaika on kuitenkin koetellut erityisesti lapsia ja nuoria, kun esimerkiksi normaalit kaveruussuhteet, kavereiden kanssa liikkuminen ja arkiliikunta jäivät etäkouluun siirtymisen myötä tauolle. Harrastustoiminta verkossakin toteutettuna on tuonut arkeen sekä vaihtelua että kohtaamisia ja ohjattua toimintaa. Esimerkiksi Turun NMKY:n musiikkiopistossa musiikin solistinen opetus toteutettiin kevään aikana verkkoyhteyksin tapahtuvina soittotunteina. Lisäksi opettajilla oli mahdollisuus antaa ohjausta oppilaiden lähettämien videoitujen harjoitusten perusteella. Koripalloharrastajille tarjottiin vuorovaikutteisia harjoitteita mm. nuorten suosiman Instagramin välityksellä.

Taloudellisesti korona-aika koettelee monia ja taloudellisten vaikutusten realisoituminen lienee vielä edessä. Turun NMKY on päättänyt jakaa Veljekset Ketonen -rahastosta tukea kattavasti harrastajilleen ja osoittaa stipendirahaston tuen lasten ja nuorten kausimaksuihin alennuksen muodossa. Tuen määrä on yhteensä n. 10 000 euroa ja se tavoittaa yli 300 harrastajaa sekä liikunta- että lapsi- ja nuorisotyön parissa.

”Haluamme kiittää vanhempia joustavuudesta harrastustoiminnan muutoksissa ja mahdollistaa mahdollisimman monen lapsen ja nuoren harrastustoiminnan jatkumisen korona-aikanakin” kertoo Turun NMKY:n pääsihteeri Satu Alanen.

”Tämän nyt osoitettavan, kausimaksuihin kohdistuvan tuen lisäksi harrastajillamme on aina mahdollisuus anoa tukea Turun NMKY:n harrastus- ja leiritoimintaan.” Alanen jatkaa.

 

Lisätietoja: pääsihteeri Satu Alanen p. 040 828 9799 satu.alanen@ymca.fi