NUORILLE KOHTAAMISIA JA YHDESSÄ TEKEMISTÄ PANDEMIA-AJAN JÄLKEEN

Maailman mielenterveyspäivänä 10.10. pyritään lisäämään tietoisuutta maailman mielenterveysongelmien laajasta kirjosta ja tukemaan paikallisia kampanjoita mielenterveyden edistämiseksi. Turun NMKY:n virkistymistä- ja vertaisuutta hanke tarjoaa nuorille sekä heidän lähipiirilleen mahdollisuuksia kohtaamiseen ja yhdessä tekemiseen. Virkistävällä toiminnalla ja vertaisryhmän tuella vahvistetaan nuorten voimavaroja.

Nuorten tyytyväisyys elämäänsä on 90-luvulta asti käytetyn nuorisobarometrin tulosten mukaan vuonna 2020 ollut matalammalla, kuin koskaan aikaisemmin mittauksen historiassa. Koronapandemialla on ollut suoria vaikutuksia nuorten työllistymiseen, harrastustoimintaan sekä erilaisten tilaisuuksien järjestymiseen. Osa nuorille tärkeistä elämän merkkipaaluista, kuten rippi- tai valmistujaisjuhlat, vanhojentanssit ja muita tapahtumia jouduttiin lykkäämään tulevaisuuteen tai perumaan kokonaan.

Koronapandemialla on ollut valtava vaikutus ihmisten mielenterveyteen. Vaikutukset ovat kohdistuneet erityisesti nuoriin ja yksinäisiin. Samalla kuitenkin ongelmiin tarjolla oleva apu on ollut rajoitettua mm. ruuhkautuneiden terveyspalveluiden vuoksi.

Turun NMKY:n Virkistymistä- ja vertaisuutta hanke eli tuttavallisemmin VirVe tarjoaa nuorille sekä heidän lähipiirilleen mahdollisuuksia kohtaamiseen ja yhdessä tekemiseen vastapainona esimerkiksi etäopiskelulle ja karanteenissa olemiselle. Virkistävällä toiminnalla ja vertaisryhmän tuella tavoitellaan voimavarojen uudelleen latautumista kuormittaneen pandemia-ajan jäljiltä. Uudet elämykset ja yhdessä tekemisen kautta hankitut mukavat kokemukset auttavat unohtamaan stressaavan arjen sekä palauttavat mieleen ihmisten kohtaamisen arvon ja merkityksen. Hankkeen toiminnalla voi löytää uusia harrastuksia tai mielenkiinnon kohteita, luoda tukiverkostoa ympärilleen vertaisryhmästä tai yksinkertaisesti saada positiivisuuden pilkahduksia pandemian vaikutuksista kärsineen arjen keskelle.

Vertaisryhmätoiminnassa saadaan mukavia yhdessä tekemisen ja kohtaamisen kokemuksia. Toimintaa toteutetaan kulttuurillisten ja toiminnallisten aktiviteettien merkeissä. Aktiviteetteja voivat olla esimerkiksi päiväretket lähialueen ulkoilupaikoille, museo- tai teatterikäynnit tai lajikokeilut.

Turun NMKY:n Harvan saaren leirikeskuksessa tullaan toteuttamaan virkistystoimintaa leirien muodossa. ”Leirien muodossa toteutettavassa virkistystoiminnassa korostuvat yhdessä tekeminen ja kohtaaminen, lisäksi mukana on voimaannuttavia elämyksiä” kertoo hankkeesta vastaava nuorisotyöntekijä Aapo Lahdenkauppi. Leiri voidaan toteuttaa päivämuotoisesti tai yön yli kestävänä leirinä. Leirillä voi kokeilla esimerkiksi melontaa, jousiammuntaa, ylittää itsensä korikiipeilyssä tai tehdä erilaisia leirikeskuksesta löytyviä ryhmätehtäviä. Leirillä on myös mahdollisuus rentoutua luonnossa ja nauttia rauhallisesta tunnelmasta iltanuotion äärellä.

Turun NMKY toteuttaa hanketta yhteistyössä Turun ja lähikuntien koulujen ja nuorisotyötä tekevien tahojen kanssa ja osallistujat tavoitetaan näistä ryhmistä.

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) on myöntänyt Suomen YMCA:n liitolle avustuksen koronakriisin nuoriin kohdistuneiden vaikutusten lieventämiseen. Rahoituksella toteutetaan aikavälillä 1.8.2021–31.12.2022 Virkistymistä ja vertaisuutta -hanke, jota toteutetaan paikallistasolla Helsingin, Turun, Tampereen ja Vantaan NMKY – YMCA -paikallisyhdistyksissä, Suomen YMCA:n liiton toimiessa koko hankkeen koordinaattorina.

Lisätietoa: Nuorisotyöntekijä Aapo Lahdenkauppi p. 050 562 3699  aapo.lahdenkauppi@ymca.fi