Blogi: Liike on avain parempaan vointiin

Liikkumattomuuden taustalla on monia eri syitä. Usein on vaikea tietää mistä aloittaa ja lähteminen voi olla vaikeaa esimerkiksi sosiaalisen jännittämisen, ahdistuksen tai taloudellisen tilanteen vuoksi. Moni miettii, ettei voi alkaa liikkumaan koska kunto on niin heikko ja hävettää mennä liikunnallisten ihmisten joukkoon. Usein siis vaaditaan itseltä liikaa heti alussa. Meidän pitäisi muistaa, ettei vauvakaan osaa kävellä heti, vaan usein tulee ensin ryömiminen ja konttaaminen. Liikunnan aloittamisen voi tehdä myös matalalla kynnyksellä, esimerkiksi lähtemällä kävelylle, tekemällä kotona 10 minuutin jumpan, siivoamalla tai viemällä rappuja pitkin roskapussin oman kotitalon roskalaatikkoon. Jo arjen aktiivisuudella lisätään huomattavasti omaa kuntoa ja jaksamista. Aina pitäisi muistaa verrata toimintaansa omaan tilanteeseen, eikä muihin ihmisiin tai itseensä aiemmin. Itseään kohtaan pitää löytyä lempeää lujuutta, jolla ponnistelee pienin askelein eteenpäin. Tärkeä on muistaa armollisuus, sillä jos jonain päivänä kaikki ei suju suunnitelmien mukaan, niin sekin on ok. Jos uskot että pystyt tai et pysty, olet oikeassa! Olet vahvempi kuin mielesi.

Yksin on vaikea voittaa haasteet, joten on tärkeä saada tukea ja olla ympäristössä, jossa tuetaan kohti haluamaasi päämäärää. Toisin sanoen, jos haluat liikkua enemmän, mene ympäristöön, jossa liikutaan enemmän tai laita kotiin aktiivisuuden triggereitä (muistilappu liikkumisesta, jumppamatto lattialle, kuminauha sohvapöydälle).

Helsingin Sanomissa julkaistiin artikkeli jättitutkimuksesta, jossa oli tutkittu liikunnan vaikutuksesta masennukseen (HS 20.3. 2023) ja artikkelin mukaan vaikutus on dramaattinen. Liike-hankkeessa on huomattu vaikutuksen olevan sama: mielenterveydelliset haasteet vähenevät säännöllisen liikunnan myötä. Toimin aiemmin psykiatrisena sairaanhoitajana ja mietin, miten voisin keskustelukäyntien lisäksi vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin. Tajusin, että itselleni liikunta on toiminut aina lääkkeenä moneen vaivaan eli liike on lääke lähes jokaiselle. Liike-hankkeen liikuntaetsivänä näen nuorten mielenterveyden voinnin kohenemisen nopeammin, sillä liikunnan myötä tulee huomioitua monta eri osa-aluetta ihmisen psykofyysisestä kokonaisuudesta. Liikunta toimii suoraan myös altistusharjoituksena; nuori altistaa itseään mukavuusalueensa ulkopuolelle ja löytää uusia ulottuvuuksia sekä keinoja voida paremmin. Liikkeen kautta huomataan kunnon kohenevan ja fysiikan kehittyvän. Tällöin myös rohkaistutaan kokeilemaan uutta, itsetunto kohenee ja sosiaaliset tilanteet lisääntyvät. Usein liikunnan lisääminen johtaa positiiviseen ketjureaktioon – myös nukkuminen paranee ja ruokailut säännöllistyvät. Liikunta onkin oivallinen tapa vähentää ahdistusta ja masennusta.

Liike-hanke toimii matalan kynnyksen liikkumiseen oivallisesti: Liike-hankkeessa huomioidaan nuorten mielenterveydenhaasteet ja kannustetaan liikunnan lisäämiseen niin yksin, kaksin kuin pienryhmässä. Liike-hankkeen tavoitteena on lisätä nuorten fyysistä aktiivisuutta ja henkisiä voimavaroja ja tässä on onnistuttu silloin, kun nuorelle on löydetty mieluinen harrastus ja hän on sosiaalisessa ympäristössä.

Liikuntaetsivien päivät vaihtelevat, eikä yksikään päivä ole samanlainen. Tässä kuvaus eräästä työpäivästä:

Liikuntaetsivän työt alkoivat teams-palaverilla, jossa eri paikkakunnan liikuntaetsivät vaihtoivat kuulumisia, onnistumisia ja kehittämisideoita.

Tämän jälkeen liikuntaetsivä oli yksilöasiakkaan kanssa kuntosalilla. Kuntosalilla nuori kertoi voinnistaan, epävarmuuksistaan ja pettymyksistään. Liikunnan kautta nuori huomasi, että osaa, kykenee ja hallitsee kuntosaliliikkeet, jolloin koki olonsa varmemmaksi. Nuorella koki, ettei ole saanut juuri mitään aikaiseksi, eikä riitä sellaisena kuin on. Käytiin yhdessä läpi nuoren viikon tekemisiä, jolloin selvisi monia toimintoja, joihin nuori oli mennyt ja löytänyt kavereita sekä mieleisen harrastuksen. Nuori oli sokaistunut, eikä ollut tajunnut missä kaikessa oli edennyt, koska kiinnitti huomiota vain asioihin, jotka eivät olleet sujuneet. Uudelleen sanoittamalla saatiin kaikki onnistumisetkin esille.

Seuraavaksi liikuntaetsivä kävi syömässä työkavereiden kanssa ja lähti jatkamaan ohjausta CrossFitin parissa pienryhmän kanssa. Nuoret opettelivat uutta, huomasivat kehittymistä vanhoissa liikkeissä ja kannustivat toisiaan. Fiilis oli huikea! Yksi nuorista sai myös purettua pahan olon tunteita treenin aikana.

Tämän treenin jälkeen oli vielä ravitsemusluento kahvikupin äärellä. Osallistujat saivat keskenään jakaa kokemuksiaan ravitsemukseen liittyen ja saivat vinkkejä järkevämpään syömiseen. Luennon jälkeen liikuntaetsivä päästi kaksi nuorta kuntosalille treenaamaan itsenäisesti ja kyseli heidän kuulumisensa.  

Vielä  jäljellä olikin tilastointien tekeminen ja muistutusviestien lähettäminen nuorille seuraavan päivän toiminnoista. Samalla yksi nuori purki viestien välityksellä heikkoa vointiaan liikuntaetsivälle ja viestien kautta autettiin häntä selviämään tilanteesta ja luottamaan itseensä.

 

Nuorten kommentteja Liike-hankkeen vaikutuksista:

Halu muuttaa elämää parempaan suuntaan kasvanut, sillä motivaatio ja innostus on lisääntynyt, sekä rohkeus kokeilla uusia asioita on vahvistunut.

Positiivisuuden ja hyvien asioiden pyörät alkavat pyöriä. Nukun paremmin, syön säännöllisemmin ja juon vettä enemmän.

Yleinen reipastuminen ja energiatason nousu. Ulkona liikkuminen ollut helpompaa (ennen en kehdannut mennä ihmisten ilmoille). Kun lähtee ulos, niin päivän tehtävätkin tulee tehtyä paremmin.

Tämä hanke on ollut aivan mahtava tuki kuntoutumiseen fyysisten sekä henkisten ongelmien selättämiseksi. Uskon siihen, että voin parantua. Olen löytänyt vahvuuksia ja intoa, jota en ennen uskonut olevan. 

Mielenterveyskuntoutujana Liike-hanke on ollut minulle erittäin tärkeä terveyden edistämisen kannalta, koska se on ollut paikka, jossa saan olla terve ja kehittää ja keskittyä osaamiseeni ja vahvuuksilleni mielenterveydenongelmien ulkopuolella.

Jännitti tulla, mutta olikin tosi kivaa. Tuli hyvä fiilis. Sali on vaikuttanut tosi pelottavalta paikalta kun en oo koskaan käynyt enkä oikeen tiedä mitä siellä kuuluis tehdä, tuli semmonen olo et ei tää oo mikään mahdottomuus, vähän niin ku aikuisten leikkipuisto vaan.

Omatoiminen kuntosali tuntui todella hyvältä. Pystyi keskittymään hyvin pelkkään tekemiseen, melkein meditaation lailla. Polte tekee myös hyvää. Tuntuu, että lihaskunto paranee.

Oli todella stressaava aamu ja hieman väkisin lähdin (sinnikkyys lisääntynyt), mutta nyt jumpan jälkeen mieli ja kroppa on paljon tyynempi ja hymyilytti. Sain purettua opiskelustressiä ja ahdistusta. Oli kiva huomata, että jaksoin koko jumpan läpi. Se kasvatti hieman luottamusta omaan kehoon ja uskoa että kyllä sitä jaksaa.

 

Tanja Adel

Kirjoittaja toimii Turun NMKY:lla Liikuntaetsivänä ja on koulutukseltaan psykiatrinen sairaanhoitaja, psyykkinen valmentaja ja personal trainer