Koripallossa ulkotreenit tulivat jäädäkseen

Minipojat 2009 -joukkueen pelaaja Tomas Loponen (11 v.) on pelannut korista kolmen ja puolen vuoden ajan. Lisäksi Tomas on yleisurheilija, päälajeinaan moukarinheitto ja kiekonheitto.

Tomas miettii, että koriksessa parasta on kaverit ja joukkue, kaikki ovat mukavia ja joukkueessa on hyvä henki.

Kevään harjoitustauon aikana Tomas treenasi itsekseen kotipihan korilla. Etäkoulun aikaan mm. välituntien ajaksi oli hyvä mennä heittelemään palloa ja treenaamaan. 

Koronavuoden 2020 toiminnasta Tomas miettii, että ikävää on ollut se, että pelaamaan on päässyt liian vähän, koska se tietenkin lajissa on parasta. Mutta toisaalta positiivista on ollut se, että harjoituksissa ollaan oltu paljon ulkona. Myös Tomas toivoo, että ulkona oleminen jatkuu, vaikka koronasta päästään joskus eroon. 

Välillä koronan tuomat rajoitukset unohtuvat ja muistuvat mieleen vasta viime hetkellä – kaverin karannutta palloa ei voikaan ottaa kiinni vaan sen pitää antaa jatkaa matkaa. Käsien peseminen taas sujuu nykyään ihan automaattisesti ja käsidesiä otetaan aina kun pullo vastaan tulee. Turnauksiakin on ikävä.

Petka Lehtinen valmentaa Turun NMKY:n 2009 syntyneiden minipoikien joukkuetta ja avustaa ajoittain 2010-2012 joukkueissa. 

Koronalla on ollut suuret vaikutukset koripallourheilun harrastamiseen, onhan kyse kontaktilajista. Keväällä harjoitukset loppuivat kuin seinään maaliskuussa, sillä hetkellä kun alueelliset rajoitukset tulivat voimaan. Hetken tuumailun jälkeen Petka ja muut valmentajat alkoivat tuottaa ja toimittaa omatoimitreeniohjeita ja ohjevideoita joukkueiden viestintäkanavien kuten whatsappin ja instagramin välityksellä. 

Vastuu omatoimiharjoittelun toteutumisesta oli kuitenkin kotona, pelaajalla ja huoltajilla. Osa harjoitteli tunnollisesti ja aktiivisesti, osa ei lainkaan. Kun loppukeväästä toukokuussa päästiin taas harjoittelemaan yhdessä, tämän huomasi: osalla oli parin kuukauden aikana päässyt kunto todella rapistumaan. Heittotaidot sen sijaan olivat kehittyneet positiivisesti. ”Positiivista oli kuitenkin se, että kun harjoituksiin tauon jälkeen palattiin, olivat pelaajat siirtyneet keskittymisessä ja kuuntelussa ikään kuin seuraavalle tasolle – tässä suhteessa tauko oli tehnyt hyvää, harjoituksia oli kaivattu niin paljon, että motivaatio oli kohdallaan” Petka kertoo.

Kesäajan harjoituksia pidettiin ulkona. Syyskauden alkaessa palattiin lähes normaaliin, saliharjoittelu ja myös pelisarjat ja turnaustoiminta käynnistyivät. Syksyn mittaan tuli uusia rajoituksia, pelaaminen piti lähikontaktien välttämisen vuoksi lopettaa ja harjoitukset saivat uusia muotoja, harjoittelu muuttui henkilökohtaisiksi harjoituksiksi, joissa jokainen käsitteli vain omaa palloaan, yhteisten pelivälineiden desinfiointia lisättiin. Myös turvaväleihin kiinnitettiin entistä tarkempaa huomiota. ”Meillä turvaväleistä pidettiin kiinni oikeasti, monta kertaa niistä jouduttiin muistuttamaan ja kertaamaan sääntöjä. Kävi ilmi, että kouluissa säännöt olivat monesti väljempiä ja turvavälien muistaminen oli ajoittain hankalaa”. Harjoituksiin myös tultiin porrastetusti ja tiiviitä harjoitusvuoroaikatauluja väljennettiin, jotta kohtaamisia ei syntyisi käytävillä ja pukukopeissa. Joulukuussa, alueellisen tilanteen pahentuessa joululoma aloitettiin aikaisin, yhteiset puurojuhlat jäi pitämättä.

”Rikkonainen vuosi teki sen, ettei joukkuepelaamista kokonaisuutena ole voinut viedä eteenpäin” kertaa Petka. ”Tarkoituksenamme oli pitää vanhempainiltoja, joissa käytäisiin läpi kodin roolia pelaajan liikunnallisuuden ja urheilijaksi kasvamisen tukena, nämä on jäänyt pitämättä lähes kokonaan. Tietysti paljon pelejä on jäänyt pelaamatta ja turnauksiin osallistumatta. Erityisesti oikeaa pelaamista kaivataan tietenkin eniten, hyökkäämistä ja puolustamista. Kilpaileminen ja kamppailu ovat lajin suola.”

Ehdottomasti positiivisena uutena käytäntönä on mukaan tullut ulkotreenit. Kun sisäharjoittelua on rajoitettu, on treenejä pidetty ulkona. On havaittu, että ulkona voidaan olla lähes säällä kuin säällä – pärjääminen on kiinni asenteesta ja oikeista varusteista. Ja ulkona on ollut kiva harjoitella! Tämän käytännön toivotaan jatkuvan myös tulevaisuudessa, koronalla tai ilman!

Erityisesti kevään harjoitustauon ja omatoimiharjoittelun aikana valmentajille valkeni huoltajien tärkeä rooli lapsen liikuttamisen suhteen. Jos toivotaan, että lapsesta tulee hyvä koripalloilija tai yleensä liikunnallinen, on osavastuu tästä vanhemmilla. Liikuttava on enemmän kuin pari kertaa viikossa, pelkät koripallotreenit ja koululiikunta ei riitä. Huoltajien tuki tässä on ensiarvoista, yhdessä liikkumaan lähteminen on hyväksi kaikille.  ”Jatkossa kun uusi pelaaja aloittaa seurassa, meidän pitäisi heti saada kerrottua tämä huoltajille” Petka miettii.