Toivossa mä saan olla sellainen kuin olen
Paju, 24 vuotta
Paju vieraili ensimmäisen kerran Nuorten kohtaamispaikka Toivossa 17-vuotiaana. Hän asui silloin NMKY sosiaalipalveluiden TASKU-tukiasukkaana Sirkkalankadulla ja oli unohtanut avaimet kotiin. Nuorten kohtaamispaikka Toivo toimi saman talon katutasossa ja sinne Paju pääsi odottamaan tukiperheen kotiintuloa. Toivolaiset painoivat kädenjälkiä suurelle julisteelle ja myös Paju painoi oman kätensä teokseen ja päätti että ei koskaan enää aio Toivoon tulla.
Nuorten kohtaamispaikka Toivo muutti uusiin tiloihin Yliopistonkadulle vuonna 2016. Mukana muutti myös tuo kädenjälki-taideteos. Näissä Pajun mielestä mukavammissa ja viihtyisimmissä tiloissa hän 24-vuotiaana pohtii syitä asenteelleen vuosia sitten ”Ehkä iso vaikutus oli sillä, että silloinen tukiperheeni ilmoitti, että jos en aio päivisin muuta tehdä, on Toivoon pakko mennä”.
Tuo pakko teki koko asiasta vastenmielisen. Vuosien varrella Toivon nimi on useasti noussut esille, mutta vuonna 2018 vihdoin psykiatrian poliklinikan työntekijän kanssa Paju suostui antamaan Toivolle uuden mahdollisuuden. ”En ollut silloinkaan ajatuksesta ihan varma, mutta lähdin katsomaan”. Samana tutustumispäivänä Toivolaiset lähtivät tutustumiskäynnille eläinsuojeluyhdistykseen ja Paju lähti retkelle mukaan. Ja vielä samalla viikolla hän tuli uudestaan Toivoon. ”Varmaan uudet tilat ja uusi sijainti vaikuttivat kokonaisuuteen, mutta eniten kuitenkin vaikutti se, että työntekijät kertoivat, että mun ei ole pakko tulla Toivoon, tulen jos huvittaa ja jos tuntuu siltä”.
Tämän jälkeen Paju on käynyt Toivossa säännöllisesti, melkein joka aukiolopäivä, kohta kahden vuoden ajan. Suurin syy tulemiseen on se, että on jotain tekemistä. Toivossa tapaa joka päivä samassa tilanteessa olevia kavereita, heiltä saa vertaistukea ja kuuntelevia korvia ja seuraa on tarjolla. Ja kahvia, sitä on tarjolla joka päivä ilmaiseksi!
Nuorten kohtaamispaikka Toivossa on viikoittainen ohjelma, johon kuuluu mm. kädentaitoja, meditaatiota, pelejä, tutustumiskäyntejä, kokkaamista ja liikuntaa. Mutta osallistuminen on aina vapaaehtoista, jokainen saa olla mukana omien voimavarojensa mukaan. Joskus on päiviä, jolloin ei jaksa tai pysty osallistumaan, silloin saa vain seurata sivusta ja olla hiljaa. Ja vaikka juoda kahvia. Työntekijät ovat mukavia turvallisia aikuisia, jotka tuntevat nopeasti kävijöiden mielialat ja ominaisuudet. ”Toivossa mä saan olla sellainen kuin olen, välillä väsynyt tai levoton, välillä osallistuva ja reipas”. Työntekijät kuuntelevat herkällä korvalla, heille saa kertoa ja he ovat luotettavia. Myös porukan kesken vallitsee tukemisen ilmapiiri. Tunnelma ja henki on hyvä, kaikki tulevat toimeen keskenään. Välillä tietenkin tulee porukassa ristiriitoja, mutta työntekijät ovat heti tilanteessa läsnä ja selvittäjinä, riidat sovitaan nopeasti.
Paju nauttii myös osallistumisesta ja esilläolosta, hän toimii mielellään mm. bingon tai Toivoriihen (osallistujien toiveet tapahtumakalenteriin) vetäjänä. Myös parhaat muistot liittyvät näihin: ”viime vappuna toimin bingon vetäjänä, oli mahtavaa heitellä pelitilanteiden väliin kommentteja, jotka viihdyttivät osallistujia, kaikkia nauratti!”. Myös Halloween-juhlissa vedetty impro-show yhdessä opiskelija-Paavon ja Eijan kanssa on jäänyt mieleen hauskana muistona.
Keväällä 2020 on tarkoitus tehdä yhteisproduktio teatteri Mundon ja Vamos Turun kanssa. Paju toimii tässä ohjaaja-assistenttina ja osaa kertoa produktiosta muille kävijöille ja myös rekrytoida tähän osallistujia.
”Toivosta mä olen saanut mun nykyiset lähimmät ystäväni” Paju miettii. ”Ollaan täällä yhdessä ja on kiva tavata, mutta myös muulla ajalla toimitaan yhdessä, käydään toistemme luona ja vietetään aikaa. Ja aina halataan kun tavataan!”
