Varsinainen toiminta – liikunta

Liikunta ja urheilu liikuttaa Turun alueella viikoittain satoja aktiivisia liikunnan harrastajia ja tavoitteellisia urheilijoita. Toimintaa koordinoivat yhdistyksen päätoimiset työntekijät apunaan monet ammattitaitoiset ja osaavat oto- ja talkoovalmentajat. 

Nuorilla on mahdollisuus liikkua ja kehittyä positiivisella tavalla turvallisessa ympäristössä – vastuullinen toiminta liikunnassa ja urheilussa on meidän yhteinen asiamme. Toiminnan keskeisenä vahvuutena on yhteisöllisyys. Liikunta ja urheilu on avointa ja kaikille tarkoitettua iloista ja tavoitteellista toimintaa.

Sukellus

 

Sukellusjaoston tavoitteena on tarjota jäsenilleen turvalliset, edulliset ja asianmukaiset puitteet sukellustoiminnalle. Lisäksi harjoitamme junioritoimintaa (snorkkelikerho), joka tarjoaa lapsille ja nuorille helpon ja turvallisen kosketuspinnan sukeltamiseen.

Toiminnassa pyritään mukavaan yhdessäoloon ja turvalliseen sukeltamiseen. Snorkkelikerhossa tavoittena on, että lapset ja nuoret tulisivat tutuiksi “vesielementin” kanssa, uima- ja sukellustaidot kehittyisivät ja ehkäpä myös kiinnostus laitesukellukseen syttyisi.

Lapsi- ja nuorisotomintaa tullaan vuonna 2022 jatkamaan snorkkelikerhon muodossa. Kerho kokoontuu kevät- ja syys-kaudella noin 20 kertaa Turun Uimahallilla.

Sukeltajille varataan kevätkaudella uimahallivuoroja harjoittelua varten. Järjestetyt viikkosukellukset alkavat mahdollisten jäiden lähdön jälkeen huhtikuun lopulla ja jatkuvat lokakuun alkuun asti. Lisäksi järjestetään kerhoiltoja ja mahdollisesti myös erilaisia tutustumiskäyntejä sukellustoimintaa lähellä oleviin kohteisiin (mm. ylipainehoitokeskus Turussa).

Kuntourheilu

 

Jaoston tavoitteena on tarjota Turussa ja lähiseudulla asuville paikka, johon on helppo tulla treenaamaan, jossa on hyvä olla ja saa hyvän mielen.

Jaosto tarjoaa kuntosalitoimintaa 15 vuotta täyttäneille laadukkaassa ympäristössä ja edullisesti. Yläikärajaa ei ole. Salilla, joka toimii osoitteessa Kaskenkatu 10, on mahdollista harjoittaa sekä aerobista kuntoilua että toiminnallista ja voimaharjoittelua.

Kuntosalitreeni antaa monipuolisen mahdollisuuden itsensä fyysiseen kehittämiseen. Treeniaikaa, kulkutagin ja yhdistyksen jäsenyyden voi lunastaa iltaisin kuntourheilujaoston vapaaehtoisilta salivalvojilta.

Kuntourheilujaostolla on myös salibandyvuoro Wäinö Aaltosen koulussa Hirvensalossa lauantaisin klo 14.-15.30.

Koripallojoukkuetoiminta

 

Turun NMKY toteuttaa Turun alueella hyvin ohjattua ja johdettua koripallotoimintaa. Toiminta on tavoitteellista, haastavaa, hauskaa ja kunkin osaamiselle ja motivaatiolle sopivaa. Laadukkaasti ohjatuissa tapahtumissa ja harjoituksissa liikkuu viikoittain noin 300 koripallon harrastajaa pikkuritareista aina miesten edustusjoukkueeseemme asti 25 ammattitaitoisen valmentajan johdolla. Koripallotoiminan arvoja ovat: ilo, oppiminen, kaveruus ja tavoitteellisuus.

Koripallotoiminnan strategiasta, tavoitteista ja toiminnasta sekä näiden arvioinnista vastaavat valmennuksen- ja joukkueenjohtajien ohjausryhmät. Seuralla on arvojen mukaisesti toimivat joukkueet jokaisessa junioreiden ikäluokissa. Aikuisten harrastejoukkueita on kaikissa läntisen alueen sarjoissa. Edustusjoukkue pelaa miesten valtakunnallisessa 1A divisioonassa.

Yhteistyötä tehdään Turun seudun urheiluakatemian ja Koripalloliiton kanssa. Seuran akatemiavalmentajan tehtävänä on valmentaa ja vastata erityisesti yläkouluikäisten ja toisen asteen urheiluoppilaitoksissa opiskelevien koripallovalmennuksesta. Yhteistyössä Turun kaupungin kanssa liikutetaan myös  Turun alueen koululaisia. Mihi-harrasteliikuntapalvelu on tarkoitettu liikunnan aloittelijoille sekä omatoimisesti ja vähän liikkuville nuorille.

Uusia yhteistyötapoja toimivalle yhteistyölle kehitetään yhdessä kumppaneiden kanssa. Näiden avulla mahdollisimman monen juniorin olisi taloudellisesti mahdollista harrastaa, kilpailla ja menestyä koripallossa.

Suunnistus

 

Suunnistusjaoston toiminta on suunnattu suunnistuksen alkeet jo hallitseville aikuisille. Toiminta ei ole valmennustoimintaa, vaan enemmänkin samanhenkisen porukan yhteistä harrastamista vaihtelevalla intensiteetillä ja sitoutumisella.

Suunnistusjaoston toiminnan pääpaino on joukkuekisoihin osallistumisessa. Vuoden mittaan järjestetään suunnistustapahtumia ja harjoituskisoja myös itse, ja siitä on muodostunut toiminnan toinen painopiste.  Viikoittainen toiminta tapahtuu oma-aloitteisesti Turun alueen kuntorasteilla suunnistaen. 

Tärkeimpänä tavoitteena on jäsenten suunnistustaitojen kasvattaminen mahdollistamalla joukkuekilpailut. Jukolan viesti on vuonna 2022 aivan lähialueella, ja sinne pyritään saamaan kolme joukkuetta: kaksi Jukolan viestiin ja yksi Venlojen viestiin.

Myös jäsenmäärän kasvattaminen on tavoitteena. Korona on haitannut tätä, mutta toivottavasti tilanne sen suhteen paranee. Jäsenten ratamestaritaitojen kasvattaminen on kolmas tärkeä tavoite. Näin pysytään myös alueen suunnistusyhteisön tietoisuudessa.

Jonkun vuosittaisen Rogaining sprint -kisan järjestely näyttää vakiintuvan jaoston ohjemaan ja myös Antin Syyserikoinen halutaan pitää ohjelmassa. Näillä saadaan ratamestari- ja muita järjestelytehtäviä. Lisäksi tämä toimii varainhankintana, ja tunnettuus palvelee myös jäsenhankintaa. 

Jäsenmäärän kasvattamiseksi pyritään järjestämään pienimuotoisia kisailuja kauden mittaan. Kilpailuhenkisiä suunnistajia tämä toimintamuoto vetää puoleensa, ja tutustuminen muihin seuran jäseniin tapahtuu samalla. Tämä puolestaan motivoi toimintaan.