Kisatunnelman kaipuuta

suunnistaja juoksee ulkona
Suunnistusjaoston puheenjohtaja Katja Auvinen suoriutui suunnistuksen veteraanien MM-kisojen sprintin finaalista Unkarin keskiaikaisen kaupungin Székesfehérvárin kaduilla hymyssä suin.

Turun Namikan suunnistajien vuosi saatiin toteutettua monella tavalla suunnitelmien mukaisesti, vaikka useamman tapahtuman aikataulu siirtyi, toisinaan montakin kertaa. Koronatilanteen aaltoilun vuoksi joitakin Lounais-Suomen alueelle suunniteltuja kilpailuja peruuntui tänäkin vuonna, mikä haittasi etenkin kevätpuoliskoa vuodesta.

Hankalan ja kilpailujen peruuntumisista kärsineen kevään jälkeen seuran jäseniä pääsi kesällä osallistumaan veteraanien MM-kisoihin Unkarissa. Hieno reissu, ja iloitsimme onnistumisista omalla tasollamme. 

Loppukesällä seuran jäsenet kokoontuivat suurella joukolla Rovaniemelle kaikkien suunnistajien yhteiseen urheilujuhlaan, Jukolan viestiin. Oli mahtavaa tavata suunnistuskaverit pitkästä aikaa ilmielävinä! Sitä onnea ei edes Rovaniemen sumuinen sää saanut lannistettua. Syksyllä pääsimme järjestämään yhdessä Turun Tähti-Tyttöjen kanssa Turku Rogaining Wintersprint -suunnistustapahtumaa Metsämäen raviradan maastossa. Osallistujia oli yli 120, ja kilpailijat kehuivat niin rataa, kilpailukeskusta kuin muitakin järjestelyjä.  

Yhteen kokoontuminen ja harrastuksen jatkuminen oli meistä monelle hyvin tärkeää poikkeuksellisena aikana. Sen vuoksi kauas Rovaniemelle lähdettiin kahden Jukola-joukkueen ja yhden Venla-joukkueen voimin, ja suunnistuskavereiden kanssa kuulumisia vaihdettiin niin matkalla kuin viestiä seuratessa. Oli ollut ikävä kisatunnelmaa ja suunnistuksen sosiaalista puolta, jonka olemassaoloa tällaisessa yksilölajissa on joskus vaikea tunnistaa ja muistaa. 

 

Turun NMKY:n suunnistusjaosto on pieni mutta aktiivinen suunnistajaporukka. Noin 10-15 suunnistajaa osallistuu yksilö- ja joukkuesuunnistuskilpailuihin, päätapahtumana vuosittain Jukolan viesti.

Lisäksi suunnistajat järjestävät tai ovat mukana järjestämässä alueellisia suunnistuskilpailuja.