Koffanissa kevät sujui viikkohaasteiden parissa

Vuosi 2021 alkoi Koffanissa etätoiminnalla. Kevään aikana julkaistiin kerran viikossa Koffanin viikkohaaste, jossa oli kolme tehtävää. Partiolaiset saivat valita tehtävistä itselleen sopivimman, jonka he tekivät kotona ja raportoivat kuvina johtajille. Tehtäviin oli valittu aina helpompia ja vaikeampia, toiminnallisempia ja pohdiskelevampia.

Kesällä kaikille lippukunnan ikäkausille järjestettiin purjehduksia. Lisäksi Turun ruotsinkielisten lippukuntien yhteistyönä toteutettiin Seglarklubben, jonka tarkoituksena oli parantaa johtajien purjehdustaitoja ja rohkaista heitä kipparoimaan purjehduksia.

Syksyllä toiminta jatkui normaalisti, mutta suurin osa kokouksista pidettiin ulkona. Johtajisto kokoontui kololle erilaisiin talkoisiin, esimerkiksi ompelemaan uusia partiohuiveja. Syksyllä pidettiin myös kaikkien ikäkausien yhteinen syysretki Paimiossa. Retkellä tutustuttiin luontoon muun muassa arvoitusten ja luontotaideteosten avulla. Sudenpennuille ja seikkailijoille oli retkeltä luvassa myös panda-merkki.

Vuodelle 2022 toivotaan enemmän retkiä ja lisää purjehduksia, sekä tavallisempaa partioarkea.

 

 

Partiotoiminta on yksi vanhimmista Turun NMKY:llä edelleen olemassaolevista toiminnoista. Ensimmäinen lippukunnista Auran Tähti Pojat perustettiin vuonna 1917 ja se on samalla  yksi Turun vanhimmista lippukunnista.

Partio on toimintamuotona käytössä koko YMCA:n maailmanlaajuisessa toiminnassa. YMCA-liike on aikoinaan ollut vaikuttamassa myös partioliikkeen syntyyn.  

Kaikki Turun NMKY:n partiolaiset ovat myös Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry:n jäseniä. Lippukunnat noudattavat toiminnassaan Suomen Partiolaisten partio-ohjelmaa.

Turun NMKY:ssa toimii kolme partiolippukuntaa:

Meripartiolippukunta Auran Tähti Pojat

Meripartiolippukunta Turun Tähti-Tytöt

KFUM:s Scouter Kamraterna – Scoutkåren Koffan

Lippukuntien kokoontumispaikat eli  kolot sijaitsevat Sirkkalankatu 27 – Kaskenkatu 10 -kiinteistöissä. Lippukunnilla on myös omat koulutusaluksensa joilla partiolaiset purjehtivat Itämeren alueella kesäaikaan.

Auran Tähti Poikien taustalla toimii tukiyhdistys Auran Tähti Poikien Tuki ry (APTU).

KFUM:s Scouter Kamraternan taustalla toimii tukiyhdistys Scoutkåren KamraternasFöräldra- och understödsförening r.f (SKUFFEN)