Virkistäytymistä ja vertaistoimintaa

neljä lasta veneen keulassa istumassaTurun NMKY toteuttaa yhtenä paikallisyhdistyksenä Suomen YMCA:n liiton Virkistymistä ja vertaisuutta -hanketta. Hankkeen tarkoitus on palauttaa nuorten voimavaroja ja edistää kokonaisvaltaista hyvinvointia koronapandemian vaikutusten jäljiltä virkistymis- ja vertaisryhmätoiminnan kautta.

Syksyn 2021 aikana hankkeeseen alettiin rakentaa vertaisryhmiä ja toimintaa pilotoitiin menestyksekkäästi yhden ryhmän kanssa. Vaikka koronan vaikutukset ovat välillä rajoittaneet juuri niitä vastaan taistelevan hankkeen toimintaa, on ollut ilo huomata miten voimaannuttavia asioita kohtaaminen ja ryhmässä oleminen ovat nuorille. Mukava tekeminen, uudet elämykset ja kokemukset sekä ennen kaikkea muiden ihmisten kohtaaminen ovat nuorille tärkeitä asioita, kenties vielä tärkeämpiä kuin mitä aikaisemmin. Samalla nämä hetket ovat voimaannuttavia myös aikuisille. Kun seinäkiipeilyssä, pallopelissä tai vain kuulumisia vaihtaessa nuoren kasvoilta loistaa puhdas elämänilo, ei työntekijäkään voi olla hymyilemättä niin leveästi, että sitä ei edes kasvomaski pysty piilottamaan. 

 

 

Virkistymistä ja vertaistoimintaa –hanke tarjoaa nuorille ja heidän lähipiirilleen mahdollisuuksia voimavarojen latautumiseen koronapandemian vaikutusten jäljiltä. Hanke toteuttaa toiminnallista ja kulttuurillista vertaisryhmätoimintaa sekä leiritoimintaa. 

Tavoitteena on yhteistyöjärjestöjen tai muiden verkostojen avulla kohderyhmään kuuluvien nuorten ja heidän lähipiirinsä tavoittaminen sekä heidän voimavarojensa vahvistaminen vertaisryhmä- ja leiritoiminnalla.